Viimeisimmästä kirjoituksesta on vierähtänyt aikaa, kun työ ja perhe ovat vähentäneet tietokoneen käytön ihan minimiin. Ehkä tahti taas paranee, kun kesäinen energia valtaa mielen.
Talo talvehti mallikkaasti ja pirtti pysyi hyvin lämpimänä. Lumet katosivat vauhdilla, niin vauhdikkaasti ettei olisi uskonutkaan kylmän talven jälkeen. Joulukuussa tehty maalämpöremontti muistuttaa enää pihalla pienenä reikänä nurmikossa lämpökaivolta talolle. Kohta senkin kohdan nurmikko valtaa.
Kesälle projektina on betoniportaiden korjaus. Portaat ovat toiselta sivulta pahasti haljenneet, joten piikata pitää reunaa auki oikein kunnolla ja tehdä reilu paikkaus. Toivottavasti korjauksen tulos on toimiva ja silmää miellyttävä.
Sadepäivien varalle on varattu alakerrassa maalaushommia. Portaikon likaisen keltainen väri saa väistyä ja tilalle suunnitellaan valkoista maalia, joka toivottasti tuo lisävaloa pimeään portaikkoon. Lattialämmityksen lisääminen puuttuvaan osaan kellaria saa vielä odottaa.
Normaalista projekteja on tullut listattua hieman liikaakin, joten nyt lähdetään kevyesti liikenteeseen. Puutarhassa on aina hommia, samoin mökillä pitäisi saada vino pino polttopuita aikaiseksi. Työmäärää ei ainakaan vähennä alle vuoden ikäinen poika, joka vaatii viihdykettä aina hereillä ollessaan.
Hyvää kesää! Olkoon se lämmin ja rento!
perjantai 20. toukokuuta 2011
tiistai 22. helmikuuta 2011
Tulta
Rintamamiestalo uinuu talviunta ja samoin tekee isäntä. Ei ole ollut mielessäkään aloittaa mitään remonttia tai edes pienempää projektia. Kaikki liikenevä aika tuntuu menevän ihan perusasioiden hoitamiseen.
Puuhellassa on palanut tuli ahkeraan. Hellan lämmittämisestä on tullut viime viikkoina jo joka aamuinen rutiini. Ensin puuta pesään ja sitten vasta pisuille ja pesuille. Nyt keväällä voisi selvittää miten helposti olohuoneen puolelle saisi takan. Kattilahuoneen hormi vapautui länpöremontin yhteydessä käyttöön, mutta valitettavasti hormi on keskellä hormikarttaa ja sinne päästäkseen on ensin mentävän jonkun käytössä olevan ilmahormin läpi. Täytyy selvitellä ja kysellä miten ongelman voisi ratkaista. Toinen tutkittava juttu on miten lattia kestää takan ja onko lautalattian alla tehtynä jo jotain anturaa, joka helpottaisi hommaa kummasti.
Sitten viimeisenä pitäisi miettiä millaisen takan sitä haluaisi. Valinta kriteerinä on varmaan lämmitystehokkuus ja vanha ulkonäkö, joka sopii muutenkin vanhaan sisustukseen ja tyyliin. Pönttöuuni olisi hieno ja niitä saa joko kierrätettynä tai uutena. Uusissa on hieman paranneltu polttotekniikkaa, tuhkan poistoa jne. Tulikiveltä ja kumppaneilta löytyy myös semivanhannäköisiä uuneja. Hintaa tuollaisellekin tulee valitettavan paljon. Eli pelkästään rahansäästö mielessä ei investointia ehkä kannata tehdä tai sitten pitää olla lämmittämässä takalla lähes päivittäin.
Kahtotaan... toivottavasti makkara kärisee uunissa/takassa ensi talvena.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Lunta tulvillaan on...
Alkutalvesta on aina hauskaa nähdä lumen tippuvan taivaalta. Tietää saavansa pian hyötyliikuntaa. Jossain vaiheessa ilo katoaa, mutta homma hoituu vielä naama peruslukemilla. Onneksi alkutalvesta oli pelkkää pakkasta ja lumet sai melko vaivatta kolattua sivummalle.
Viimeistään uuden vuoden alkaessa ja suojakelin nyt saapuessa on alkanut ilme vääristyä, hiki lentää ja lumikolan liike hidastua. Hattua täytyy nostaa itseä 40 vuotta vanhemmille ihmisille, jotka kolaavat lumet siinä missä minäkin. Nyt on vaan pojan kanssa ollut sen verran kiirettä, että liikenevän ajan olisi mieluusti käyttänyt muihin tärkeisiin asioihin, kuten autotalliprojekteihin. Kaikenlaista nikkaroitavaa on ollut mielessä.
Ai niin, eihän tässä säästä ja lumesta pitänyt vaahdota. Piti kirjoittaa, että maalämpö on toiminut ihan mukavasti. Säätöjä voisi tehdä loputtomiin, mutta näin aluksi olen ollut hieman laiska tutkimaan mitä kaikkea voi muuttaa ja mihin kaikkeen muutokset vaikuttavat. Jonkinlaista käyttöopastustakin sain, joten alkuun on päästy. Joulukuussa meillä oli laitteen vastus päällä aika paljon, kun maakiertoa vasta asennettiin. Siksi joulukuun isosta sähkölaskusta ei vielä voi tehdä onneksi päätelmiä. Tosin niinhän se taitaa olla että aivan luvattuihin hyötysuhteisiin on vaikea päästä.
Hyvää alkanutta vuotta 2011! Talon omistajille se taitaa tosin tuoda korotetun kiinteistöveron, suuremman sähkönsiirtomaksun, isomman vesimaksun, muhkeamman jätemaksun ja niin edelleen. Voisiko jotain maksua joskus laskeakin?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)